TÖRMÄÄMÖssä 14.2. teemana ”Tiimiäly ja hyvän mielen viesti”

Tervetuloa TÖRMÄÄMÖÖN 14.2. klo 8-9!

 Teemana ”Tiimiäly ja hyvän mielen viesti”

Tiimiäly on tulevaisuuden kilpailuetu. Muutos vaatii uusia työelämätaitoja, joissa yksilön – esimiehen tai työntekijän – osaamisen lisäksi korostuu tiimin keskinäinen kyvykkyys rakentaa yhteisen osaamisensa päälle uusia ajatuksia ja ratkaisuja. Ratkaisevaa on tiimin kollektiivinen äly, jossa osaaminen yhdistyy. Hyvän mielen taidot ovat taitoja, joiden avulla elämä sujuu niin että siinä on iloa ja energiaa. Kuka tahansa voi kehittää omaa mieltään joustavammaksi hyvän mielen taitojen avulla. Kun mieli on joustava, on helpompi toimia arjen haasteissa ja muutoksissa. Hyvän mielen taidot auttavat elämään merkityksellistä elämää, jossa ihminen tunnistaa oman potentiaalinsa ja uskaltaa ylittää itsensä.

Keskusteluun johdattelee tietokirjailija, muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen. Maaretalla on pitkä tausta media-alan johtotehtävistä. Hän on myös kirjoittanut 12 kirjaa luovuudesta, merkityksellisestä elämästä ja ihmismielen toiminnasta. Maaretan ajattelu perustuu positiivisen psykologian tutkimustuloksiin, humanistiseen ihmiskuvaan sekä itsetuntemuksen ja elinikäisen oppimisen rooliin merkityksellisen elämän rakennusaineina.

Seuraaminen on mahdollista myös Skypen välityksellä. Skype-linkki lähetetään ilmoittautuneille eli muista siis ilmoittautua mukaan myös etänä!

Ilmoittaudu mukaan oheisen linkin kautta viimeistään 13.2.: https://link.webropolsurveys.com/S/EC959A0E5498C255

TÖRMÄÄMÖSSÄ asiantuntijat eri puolilta julkishallintoa ja yhteiskuntaa kohtaavat tavoitteenaan löytää uusia ratkaisuja yhteisiin haasteisiin. Formaattina on pari napakkaa 15 minuutin / yksi napakka 30 minuutin alustus ja sen jälkeen keskustelua ja kontaktien luomista.

TÖRMÄÄMÖ pidetään Työ 2.0Labissä, osoitteessa Yliopistonkatu 5, 3. krs. Ks. lisätietoja täältä: https://tyo-2-0-lab.fi/

TÖRMÄILLÄÄN!

Virpi Einola-Pekkinen, Johanna Kotipelto, Liisa Virolainen

Työ 2.0, Virkamiesten avoin verkosto, KAIKU-työelämäpalvelut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s