Yksi kokeilukulttuuri, kiitos!

Pääministeri Sipilän hallitusohjelma sisältää kehittäjän näkökulmasta paljon innostavaa ja uuteen kannustavaa. Yksi tällainen on maininta kokeilukulttuurin käyttöönotosta. Se ei kuitenkaan ole kaupan hyllyltä ostettavissa. Se pitää rakentaa tai pikemminkin sen pitää antaa rakentua!

Eletään taas sitä aikaa vuodesta, kun saa kykkiä metsässä ja harjoittaa kärsivällisyyttään. Puhun mustikoiden poimimisesta. Vaikka paarmat pörräävät ja hyttyset inisevät ”lopussa kiitos seisoo” eli tiedossa on palkinto: hyvää, joka piristää sekä sielua, että ruumista.

Jos yrittää poimia liian monta marjaa samalla kertaa, putoaa moni hyppysistä ennen kuin ehtii astiaan saakka. Jos taas rynnii ja koheltaa, voi olla, että menee koko kuppi nurin. Tällöin ei tulosta synny lainkaan tai ainakin tavoitteen saavuttaminen viivästyy. Tästäkin on kokemusta, sekä metsästä että toimistolta.

Käsin poimien saa kauniita, ehyitä marjoja, mutta vähemmän ja hitaammin. Poimuri on huomattavasti tehokkaampi, mutta marjat rikkoutuvat helposti. Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä, jos tekeillä on piirakka tai kiisseli. Maku on edelleen yhtä hyvä!

Opi kokeilemalla

Jos halutaan saada aikaan jotakin uutta, pitää uskaltaa myös kokeilla uutta ja erilaista. Kaikkea ei ole järkevää tehdä samalla tavalla. Tarkoituksenmukaisin tapa toimia määräytyy sen mukaan, mitä kulloinkin tavoitellaan. Kokeilussa on tarkoitus oppia. Siksi kokeiluun kuuluu myös se, että kaikki ei aina onnistu.

”If we want to do something for the future, we´d better do it now”, totesi Anthony Hodgson International Futures Forumista Sitran tilaisuudessa. Mitä enemmän yritämme lukita jo ennakkoon aikaansaannoksiamme, sitä varmemmin epäonnistumme. Mitä enemmän jätämme tulevaisuutta avoimeksi, sitä enemmän meillä on mahdollisuus hyödyntää erilaisia polkuja tavoitteen saavuttamiseksi. Pitää siis malttaa pysytellä epävarmuusalueella mahdollisimman pitkään ja oppia sietämään epämääräisyyttä.

Erilaiset polut tai ratkaisut eivät synny itsestään. Vanhat tavat ja toimintakulttuuri istuvat syvässä. Vanhasta on usein vaikeaa ja riskialtista loikata suoraan uuteen. Kokeiluilla voimme lievittää tätä tuskaa. Mitä nopeammin epäonnistumme, sitä nopeammin meillä on mahdollisuus korjata kurssia. Kun onnistumme, voimme nopeasti skaalata onnistumiset myös muualle. Tämän vuoksi tarvitsemme kokeiluja siitä, mikä toimii, mikä ei.

Innokkaiden kanssa liikkeelle

Toimintatapojen uudistaminen on usein tuskallisen hidasta. Osa olisi valmis jo vaikka mihin, kun osa on vielä epäilyvaiheessa ja suhtautuu uuteen pelokkaasti. Kokeilut pitääkin käynnistää niiden kanssa, jotka ovat siihen valmiita. Muut tulevat kyllä perässä, ennemmin tai myöhemmin.

Carl Jung on sanonut, ettemme ole sitä mitä meille on tapahtunut vaan sitä, miksi päätämme tulla. Päätetään siis yhdessä lähteä kokeillen luomaan uutta ja parempaa tapaa toimia. Valtiovarainministeriö tulee syksyn aikana haastamaan kaikki valtionhallinnon organisaatiot rakentamaan valtion uutta, modernia toimintatapaa. Erilaiset ja erikokoiset kokeilut tulevat olemaan keskeisessä roolissa myös tässä työssä.

Virpi Einola-Pekkinen

WP_20150804_010

Virpi Einola-Pekkinen on kehittämispäällikkönä valtiovarainministeriössä. Virpi innostuu päästessään kytkemään erilaisia ihmisiä ja asioita yhteen ja synnyttämään sitä kautta jotakin uutta.
@VEinola-Pekkinen
Virpi LinkedInissä

Valtiosihteerin kirje muutoksentekijöille

Minulta kysytään usein, uskonko valtiohallinnon kykenevän vastaamaan uudistumisen välttämättömyyteen. Vastaan aina uskovani, kahdesta syystä. Ensinnäkin näen, että ministeriöiden ylin johto tiedostaa muutoksen tuulet ja on valmis yhdessä löytämään ratkaisut. Kansliapäälliköillä on täysi valmius toimia innovatiivisena valtioneuvoston operatiivisena johtoryhmänä.

Toiseksi uskoni perustuu muutoksentekijöiden verkostoon. Kun eri puolelta valtioneuvostoa löytyy runsaslukuinen, eri ikäisten virkamiesten joukko, joka on valmis muutokseen, haluaa oppia uutta, heittäytyä luomaan yhdessä parempaa ja sietää muutoskitkan kuormitusta, tajuaa että uudistuminen tulee vääjäämättä tapahtumaan.

OECD:n kautta olen kuullut lukuisten maiden ministeriöhallinnon tilanteita. Joka puolella kipuillaan samojen kysymysten kanssa. Miten synnyttää parempaa vähemmällä? Miten ratkaista horisontaalisia ongelmia vertikaalisella organisaatiolla? Miten ansaita kansalaisten luottamus? Miten parantaa yhteiskunnan kriisisietokykyä? Miten saada muutoksia aikaan tehokkaammin? Kellään ei ole näihin kysymyksiin valmiita tai oikeita vastauksia. Ne on synnytettävä itse tekemällä, erilaisia ratkaisuja kokeilemalla ja yhdessä oppimalla. Kehittämiseen on otettava mukaan myös kansalaiset, avoimuutta ja innovatiivisuutta ruokkimalla.

Edellytyksenä muutokselle on uskallus toimia kaaoksen reunalla. Jäykät rakenteet ja pysyvät prosessit eivät kykene synnyttämään vastauksia. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, ratkaisuihin tarvitaan epäjärjestyksen luomista ja lineaarisen mallin rikkomista. Sitä te muutoksentekijät olette tehneet. Eikä kyse ole mistä tahansa epäjärjestyksen luomisesta, vaan nimenomaan sellaisen epäjärjestyksen luomisesta, jonka takana on vankka näkemys julkisen palvelun tehtävästä. Paremmin toteutetusta tehtävästä.

Kiitos, että olette laittaneet itsenne peliin. Kiitos, että olette uskaltaneet kyseenalaistaa. Kiitos, ettette ole lannistuneet kun jäykät rakenteet eivät ole halunneet teitä sietää. Kiitos, että olette antaneet minulle uskoa julkisen hallinnon tulevaisuuteen. Nyt on hyvä aika olla valtioneuvostossa töissä, jos haluaa muuttaa maailmaa. Pysykää muutoksen aallonharjalla ja rakentakaa parempi Suomi!

27.5.2015 Olli-Pekka Heinonen

Reviirit uusiksi

”Kekseliäs isännöitsijä säästi Suomen suurlähetystölle 150 000 dollaria vuodessa”. Jäähdytystä ja lämmitystä uudella tavalla yhdistämällä isännöitsijä sai aikaan mallin, jonka ansiosta lähetystö käyttää 50 prosenttia vähemmän sähköä ja 65 prosenttia vähemmän kaasua kuin kymmenisen vuotta sitten. ”Kotkalainen dialyysihoitaja säästi kasoittain verorahoja – ajattelimme myös potilaita”.  Kun dialyysiaikoja alettiin jakaa potilaiden asuinpaikan mukaan, voitiin heidän kuljetuksiaan yhdistää samoihin autoihin. Samalla tulijat saivat seuraa toisistaan. Näin säästetään vuositasolla huikeita summia rahaa.

Mitä yhteistä näillä tapauksilla on? Molemmissa yksittäinen henkilö otti vastuuta oman reviirinsä yli, omasta aloitteestaan, kenenkään pyytämättä, laajensi omaa toimenkuvaansa. Kautta ihmiskunnan historian, merkittävät uudet keksinnöt ovat saaneet alkunsa niin, että joku on ollut utelias näkemään totutun yli ja ajatellut: täytyy olla parempi tapa, fiksumpi, tehokkaampi, nopeampi, ketterämpi, halvempi jne.

Uskalla ajatella uusiksi

Uusi käytäntö herättää ihmetystä, joskus myös vastustusta. Olemassa olevan rohkea kyseenlaistaminen on kuitenkin lähtökohta kaikelle uudelle. Nyt jos koskaan tarvitaan myös julkishallinnossa uusia tapoja tuottaa palveluja ja mahdollistaa yhteiskunnan hyvinvointia monin eri tavoin. Tarvitaan sekä uudella tavalla ajattelijoita että ennen kaikkea uudella tavalla tekijöitä. Tarvitaan niitä, jotka menevät yli rajojen ja haluavat ottaa vastuuta ”oman tonttinsa” yli, määrittelevät reviirit uudella tavalla yhteisiksi.

”Siirryimme asiantuntijalähtöisestä suunnittelusta asiakaslähtöiseen toimintaan”, totesi vantaalainen varhaiskasvatuksen kehittäjä hiljattain seminaarissamme. Kehittämällä toimintaa tähän suuntaan ja ottamalla kaikki asianosaiset mukaan, saatiin aikaan paitsi säästöjä myös tyytyväisempiä asiakkaita ja motivoituneempia työntekijöitä. Kun asioita katsotaan asiakkaan näkökulmasta, poistuvat hallinnolliset ja muut rajat kuin itsestään.

Kun on kiire ja kädet täynnä töitä, jämähdetään helposti samoihin totuttuihin asetelmiin. ”On niin kiire, ettei ehdi miettiä mitään uutta”, on usein kuultu lausahdus. Aika menee  olemassa olevan ylläpitämiseen ja parantamiseen, joskin se on tulevaisuuden kannalta epäoleellista tai pahimmassa tapauksessa täysin turhaa. Samaan aikaan näissä organisaatiossa osa työntekijöistä turhautuvat nähdessään työajan menevän väärien tai vähemmän tärkeiden asioiden tekemiseen.

Ilman riskejä mikään ei muutu

Miten tämän hullulta kuulostavan yhtälön voisi ratkaista? Miten tämän piilossa olevan potentiaalin voisi saada hyötykäyttöön ja saada aikaan win-win -tilanne? Olemme tottuneet ajattelemaan, että riskinotosta seuraa yleensä jotakin huonoa ja pelottavaa. Toinen lähestymistapa riskeihin olisi ymmärtää, että jos emme ota riskiä, jotain hyvää voi jäädä tapahtumatta.  Otetaan siis riski ja päästetään tämä into valloilleen!

Kaikissa organisaatioissa on ihmisiä, jotka energisoituvat uuden tekemisestä, ovat luontaisesti uteliaita ja kokevat olonsa ”mukavaksi” vain ns. epämukavuusalueella. Näissä ihmisissä korostuu sisäsyntyinen tarve rajojen ylittämiseen, aktiivinen pyrkiminen pois tutusta ja turvallisesta, valmius riskinottoon ja epäonnistumiseen sekä vahva halu olla mukana synnyttämässä uutta, erilaista ja ennen kokematonta.

Edelläkävijäorganisaatiot ymmärtävät hyödyntää näissä ihmisissä piilevän voimavaran ja hakevat aktiivisesti toimintamalleja, jotka haastavat vanhoja rakenteita ja totuuksia. Sisäinen yrittäjyys (intrapreneurship) on asia, joka kiinnostaa yhä useampaa suurta yritystä tai organisaatiota. Haetaan toimintamallia, jossa ”vakiintunut ja varma kohtaa riskejä ottavan ja kokeilevan”. Esimerkiksi Konecranesin sisäinen startup-kiihdyttämö auttaa uudistamaan yhtiön kulttuuria ja toimii rajapintana ulkoisille kumppaneille.

Muutoksentekijät ovat valmiita ottamaan toimintaa uudistavan roolin valtioneuvostossa. Konseptoimme parhaillaan toimintamalliamme sellaiseksi, että verkosto toimisi uusien kokeilujen käynnistäjänä ja kokeiluissa syntyvän uuden osaamisen skaalaajana. Haluamme osaltamme varmistaa, että ennen kuin hypätään normiratkaisuun, asiaa tutkaillaan heti alkumetreiltä uusin silmin, totutusta poikkeavista näkökulmista. Haluamme tuoda valmisteluun ”moniväriset silmälasit”; hankesubstanssista poikkeavan osaamistaustan, erilaisen, ”ulkopuolisen” näkemyksen, uudenlaisia kysymyksiä – sellaisia, joita ei hankkeen profession sisällä huomata tai rohjeta kysyä. Silmälasien värisävyt syntyvät erilaisuudesta; taustaryhmistä, koulutuksista, työkulttuureista, tavoista hahmottaa yhteiskuntaa ja toimintaympäristöä.

Oletko valmis uuteen rooliin?

Uusien toimintamallien käyttöönotto mahdollistaa myös uudenlaisten roolien syntymisen. Yhteisömanageri luo ja yhdistelee sisältöjä uudella tavalla sekä itsenäisesti että yhdessä muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa. Intraprenööri luo uutta organisaation sisällä, testaa, epäonnistuu, oppii ja levittää oppimaansa muualle organisaatioon. Valonööri (Frank Martela) on yhdistelmä hyväsydämistä hippiä ja aikaansaavaa insinööriä. Muutoksen aikaansaamiseen ei riitä, että on hyvä tahto, pitää myös olla kykyä ja tahtoa viedä asioita eteenpäin. ”Sisu ei ole yksinomaan synnynnäinen ominaisuus. Se on myös päätös toimia”, kuten sisututkija Emilia Lahti toteaa.

Uusien toimintatapojen käyttöönotto ja uusien roolien hyväksyminen edellyttää myös organisaatioilta uusia valmiuksia. Se vaatii ymmärrystä nähdä uudistumisen välttämättömyys, kypsyyttä jakaa valtaa ja vastuuta uudella tavalla sekä tarkoituksellisesti laajentaa työntekijöittensä ”reviireitä”. Kuinka monessa organisaatiossa palkitaan työntekijöitä siitä, että he kantavat huolta ja vastuuta kokonaisuuksista, eivätkä osaoptimoi?

Valtimo sykkii uusille kokeiluille

Uusi tieto syntyy erilaisen tiedon ja osaamisen kohtaamisista. Tieto ja osaaminen ovat ihmisillä. Niinpä ihmiset pitää saada vuorovaikutukseen keskenään, kohtaamaan toisensa ja yhdistämään osaamisensa. Tämä tapahtuu vain määrittelemällä reviirit uudella tavalla ­­– yhteisiksi. Tähän tarjoaa Kirkkokatu 14:ssa sijaitseva ministeriöiden yhteinen tila, Valtimo erinomaiset mahdollisuudet.  Tila on historiallinen, koska se on kaikkien ministeriöiden kaikkien virkamiesten käytettävissä, ”ei kenenkään maalla” tai reviirillä. Valtimo antaa konkreettisen olomuodon toimintakulttuurille, joka ylittää rajoja, jakaa tietoa ja kokeilee uusia toimintatapoja. Valtimossa voimme myös kohdata asiakkaitamme ja sidosryhmiämme uudella tavalla yhdessä tehden.

Virpi Einola-Pekkinen

Virpi Einola-Pekkinen

Virpi Einola-Pekkinen on kehittämispäällikkönä valtiovarainministeriössä. Virpi innostuu päästessään kytkemään erilaisia ihmisiä ja asioita yhteen ja synnyttämään sitä kautta jotakin uutta.
@VEinola-Pekkinen
Virpi LinkedInissä

Osaoptimoinnista mahdollistavaan hallintoon

Käytettävissä olevat rahalliset resurssimme vähenevät hallinnossa kaiken aikaa. Meissä jokaisessa oleva osaamispääoma sen sijaan ei katoa mihinkään vaan lisääntyy. Kokonaisoptimoinnin edellytyksenä on, että otamme tämän osaamisen yhteiseen käyttöön.

Talouden lihavina vuosina meillä on ollut varaa toimia toisistamme erillään ja hoitaa vain oma tonttimme. Tai näin me ainakin olemme kuvitelleet. Tämä on johtanut siihen, että kaikki toiminta- ja johtamiskulttuurimme osatekijät on viritetty tukemaan yksin tekemistä: tavoitteiden asettaminen, niiden toimeenpano, tulosten seuranta ja niistä palkitseminen. Koska olemme sallineet tämän jatkua liian pitkään, korjaamme nyt, talouden laihoina vuosina, sen satoa. Järjestelmämme on rikki ja se pitää korjata nopeasti! Tarvitsemme sekä ministeriöihin että koko suomalaiseen yhteiskuntaan yhä enemmän yhdessä tekemistä ja kollektiivista vastuunottoa.

On aika kohdata ihminen

Ministeriöissä ollaan parhaillaan monin eri tavoin uudistamassa hallinnon rakenteita ja toimintatapoja. Valtiovarainministeriön ja valtioneuvoston kanslian yhteistyönä OHRA-hankkeessa työstetään yhteisen strategisen agendan muodostamisen mekanismeja, tietopääoman parempaa hyödyntämistä ja yhteisen toimeenpanon tehostamista. Ministeriöiden hallintopalveluja ollaan kokoamassa yhteen. VIRSU-hankkeessa rakennetaan koko virastorakennetta uuteen uskoon.

Myös tulosohjauksemme täytyy muuttua. Jos ja kun meidän pitää saada aikaan entistä parempaa entistä vähemmillä resursseilla entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä, ei ratkaisu löydy ”ylhäältä alas” – mallin tehostamisesta. Taylorismi ei enää toimi tulosohjauksessa. Senkin tulee kohdata ihminen. Koko tulosohjauskulttuurimme pitää valjastaa tukemaan hallinnon uutta roolia ja uudella tavalla tekemistä. Tulosohjaus toimii parhaiten, kun se on yksinkertaista, strategista ja mahdollistavaa. Tulossopimuksen pitää olla selkeä ja perustua luottamukseen. Luovat ihmiset pystyvät nimittäin päivittäisessä työssään rakentamaan synergioita paljon tehokkaammin kuin yksikään tulostavoiteasiakirjan laatija pystyy villeimmissä unissaankaan ennustamaan. Antakaamme heille siis siihen mahdollisuus yksityiskohtiin menemisen sijaan!

Yhdessä tulevaisuuteen katsoen

Ministeriöiden tulevaisuuskatsauksia tehtiin taas piirun verran enemmän yhdessä kuin edellisellä kierroksella. Analysoimme jo toimintaympäristöstämme nousevat haasteet kaikkien ministeriöiden yhteisvoimin. Seuraavalla kierroksella toivottavasti teemme jo vain yhden kaikkien ministeriöiden yhteisen katsauksen tulevaisuuteen. Sitä odotellessa voimme tehdä paljon. Kaikki on viime kädessä kiinni siitä, ymmärrämmekö sen, että toisiinsa kytkeytyneet asiat edellyttävät myös niiden ratkaisemista yhdessä. Ministeriöiden yhdessä tekeminen vaatii kollektiivista johtajuutta ja toimia yhteisten tavoitteiden suuntaan. Tähän tarvitaan myös poliittisten päätöksentekijöiden sitoutumista. Jos tuleva hallitusohjelma sisältää suuren määrän ministeriökohtaisia toimeksiantoja on suuri riski, että niitä lähdetään valmistelemaan omissa hallinnollisissa siiloissa eikä uudella tavalla rajat ylittäen.

Suomen saamiseksi takaisin nousu-uralle emme tarvitse uusia hankkeita tai ohjelmia vaan ennen kaikkea uudella tavalla tekemistä – yhdessä, kokeillen ja uutta luoden. Mielestämme hallinto ei ole enää ansainnut olemassa olonsa oikeutusta, ellei se toimi kaikin mahdollisin tavoin hallinnon ulkopuolisten tahojen, viime kädessä kansalaisten, hyvinvoinnin mahdollistajina.

Vain yhteiset tavoitteet saavat aikaan yhteistä tekemistä. Vain yhteinen tekeminen voi saada aikaan aitoa muutosta. Muutoksentekijät-verkostossa olemme toimineet yhdessä jo puolentoista vuoden ajan. Yhteinen missiomme on ”Suomi ensin”. Rakennamme osaltamme uutta, jakamiseen ja kokeiluihin perustuvaa toimintakulttuuria, jossa hallinnon rakenteet eivät määrittele tekemisen tapaa.

Muutoksentekijät Virpi ja Antti

Virpi Einola-Pekkinen

 

Virpi Einola-Pekkinen on kehittämispäällikkönä valtiovarainministeriössä. Virpi innostuu päästessään kytkemään erilaisia ihmisiä ja asioita yhteen ja synnyttämään sitä kautta jotakin uutta.
@VEinola-Pekkinen
Virpi LinkedInissä

 

 

 

 

Antti_199x199

 

Antti Joensuu on työ- ja elinkeinoministeriön strategiajohtaja. AJ painottaa hyvän johtamisen ja uudistumisen merkitystä ja mielellään kyseenalaistaa vakiintuneita toimintatapoja.

@AnttiJoensuu
Antti Linkedinissä

Olli-Pekka Heinonen

Avoin hallinto on vallankumouksellinen termi

Avoin hallinto. Siinä sanapari, joka sai aikaisemmin minut poistamaan saman tien varmistimen. Kansainvälisten järjestöjen kommunikoinnissa termiä viljellään niin tiheästi, että lapsena kasvimaan perkauksesta tarpeeksi saanutta hirvittää. Eniten huolestuttaa kuitenkin se, että käsite näyttää irtaantuneen yhteydestään; se on noussut käsitteiden Hall of Fameen, siitä puhutaan kuin kaikkien pitäisi automaattisesti tietää mitä avoimella hallinnolla tarkoitetaan.

Käytännössä avoin hallinto ymmärretään usein kapeasti hallinnon sisäisenä kehitysprosessina. Hallinto näyttäytyy suljettuna laatikkona, johon avataan avoimuuden nimissä pieni luukku, josta huudetaan kansalaisille: ”olemme tätä mieltä, oletteko samaa mieltä?” Sitten kuunnellaan hetki, ja kun mitään ei kuulu, luukku laitetaan takaisin kiinni. Tyytyväisinä, kun on oltu avoimia.

Kanonisoidut termit tavallisesti lahoavat sisältäpäin. Päätinkin katsoa, kuinka laho avoin hallinto jo on. Kokemus oli samanlainen kuin tutustuessa kotiseudun kulttuuritarjontaan; löytyykin paljon rikasta ja hienoa, jonka olemassaolosta aivan nenän edessä ei ole tiennyt mitään.

Oikeasti Avoin hallinto on vallankumouksellinen termi. Se tarkoittaa koko laatikon purkamista. Avoin hallinto ei osallista kansalaisia ylhäältä alaspäin. Avoin hallinto osallistuu kansalaisten, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa yhdessä samalta tasolta, samalta puolelta pöytää, vaikuttamaan tavoiteltujen asiantilojen toteutumiseen. Uskon vakaasti että tämä on nykyisessä toimintaympäristössä paras tapa saada asioita aikaan.

Auktoriteetin sijasta mahdollisuus ajatella itse

Avoimuus ja sitä kautta kritiikille altistuminen on paras tapa parantaa julkisten palvelujen laatua. Tänä päivänä suomalainen ei enää suostu uskomaan asioita todeksi tai järkeviksi vain sen takia, että auktoriteetti niin sanoo. Hän haluaa nähdä sen polun, koko päättelyketjun, miten lopputulokseen on päästy, ja sen jälkeen itse arvioida, mikä on järkevä johtopäätös. Koko valmistelun avaamisessa helposti seurattavassa muodossa kansalaisille voimme ottaa oppia virolaisilta.

Avoimessa hallinnossa ei ole kyse hallinnon sisäisestä työstä, eikä sitä rakenneta hallinnon kehittämisen takia. Se rakennetaan kansalaisten takia. Mitä me tiedämme suomalaisista? Mitä suomalaiset haluavat, mistä unelmoivat, miten käyttäytyvät? Toimivien normien rakentaminen, määrärahojen kohdennukset ja kehittämishankkeet toimivat vain, jos tiedämme, miten suomalaiset niihin reagoivat ja niiden pohjalta käyttäytyvät. Selkeintä olisi suunnitella ne yhdessä, niin ei tarvitse arvailla tai kuvitella, mitähän mistäkin päätöksestä seuraa.

Ihmiset ovat hyvinvoinnin perusta

Kuka tekee suomalaisten hyvin- tai pahoinvoinnin kannalta tärkeimmät valinnat? Poliittiset päätöksentekijät? Hallinto? Yritykset? En halua väheksyä tai mitätöidä kyseisten tahojen vaikutusta, mutta kyllä ihmiset itse tekevät oman hyvin- tai pahoinvointinsa kannalta tärkeimmät valinnat. Tämä valinnanmahdollisuus on olennainen osa hyvinvointia, tunne elämänhallinnasta on tärkeä osa onnellisuutta.

Voidaanko ihmisten valintoihin vaikuttaa? Varmasti, mutta silloin on tiedettävä, miten muutenkin kuin lailla kieltämällä tai käskemällä voidaan käyttäytymiseen vaikuttaa.

Avoin hallinto tavoittelee kansalaisten hyvinvointia, luottamuksen lisäämistä yhteiskunnassa, suotuisaa ympäristöä talouskasvulle ja demokratian toimivuutta. Demokratia ei Suomen kaltaisessa maassa kohtalonomaisesti ja automaattisesti kehity parempaan suuntaan, vaan voi myös taantua. Niin meillä on nyt käymässä. VTVn pääjohtaja Tuomas Pöystin sanoin ”on uudistuttava, jotta kyetään pitämään edes vanhat hyvät periaatteet voimassa”. Sanoilla on merkitystä, ja ne on elettävä todeksi. Siksi kutsun sinut terminsuojelutalkoisiin. Pelastetaan yhdessä Avoin hallinto lahoamiselta ja tuodaan se Hall of Famesta takaisin kansalaisten arkeen.

 

Olli-Pekka Heinonen

PS. Todellinen muutos lähtee aina alhaalta! Olen iloinen siitä, että valtioneuvostoon on rakentumassa Muutoksentekijöiden kautta vahvaa ”bottom up” -kulttuuria.

Jos yritämme ratkaista ongelmia vanhoin konstein tai liian kapeasta näkökulmasta, aiheutamme yleensä vain enemmän vahinkoa. Tarvitsemme yhä enemmän rajat ylittävää yhteistyötä, kokeiluja ja uusia älykkäitä toimintatapoja. Toimintatapojen takana on aina ihmisiä. Tarvitsemme rohkeasti uudella tavalla ajattelevia ja tekeviä virkamiehiä. Johdon tehtävä on antaa muutokselle mahdollisuus.  Toivon, että saamme tämän blogisivuston kautta Muutoksentekijöiden tekemälle tärkeälle työlle lisää näkyvyyttä sekä keskusteluun mukaan myös yhä enemmän hallinnon ulkopuolisia toimijoita!

Kirjoittaja on pääministerin toimikaudeksi nimitetty valtiosihteeri. Hänen tehtävänään on toimia pääministerin lähimpänä apuna. 

Miten rakennetaan uusi, innovaatiot mahdollistava valtioneuvosto?

Kehittäminen  on aina osa ydintoimintaa. Toisinaan se mielletään myös tukitoiminnoksi, vaikka se itse asiassa on hyvinkin osa strategista johtamista.  Kuuluipa kehittäminen  sitten osaksi johtamista tai osaksi hallintoa, on sen tehtävä auttaa ja tukea johtoa ja koko organisaatiota saavuttamaan tavoitteensa.  Kiireessä  kehittäminen koetaan  usein”varsinaista” työtä häiritsevänä ja siltä aikaa vievältä. Miksi kehittää työskentelyä vaikkapa ministeriöissä? Eikö olisi viisainta vain keskittyä  varsinaisen työn tekemiseen? Onko innovointiin ja uuden kehittämiseen resurssoitu ministeriöissä riittävästi aikaa sekä luotu sellaisia olosuhteita, jossa ideoiden vaihto mahdollistuu?

Nyt jos koskaan ministeriöissä tarvitaan monenlaisia osaajia. Maailmassa, jossa muutokset olivat lineaarisia ja helposti ennustettavia, oli tarkoituksenmukaista toimia tarkkaan rajatuissa rooleissa ja hierarkkioissa, jotka rakensivat ja paransivat olemassa olevia rakenteita ja prosesseja. Maailmassa, jossa muutokset ovat yhä useammin systeemisiä, ennkoimattomia ja usein myös nopeita ei enää pelkästään riitä, että tehostetaan olemassa olevaa. Toisinaan täytyy ajatella asiat ihan uudella tavalla. Tarvitaan ennakkoluulottomuutta, rohkeutta, epävarmuudensietokykyä sekä kykyä systeemiseen ja strategiseen ajatteluun.

Kehittäjät ja muutosagentit systeemisen ajattelun ja toimintatavan levittäjinä

Ministeriöissä toimii monenlaisia kehittäjiä ja muutosagentteja, joille uudistusmyönteinen työskentelytapa on olennainen osa ammatti-identiteettiä ja joille erilaisten kehittämistyökalujen käyttäminen on osaamisen ydinaluetta. Mutta osataanko tätä potentiaalia riittävästi hyödyntää? Kehittäjät ovat nimenomaan olemassa olevien toimintojen ja toimintatapojen kyseenalaistajia, eri puolilla olevien asioiden ja ihmisten yhteenkytkijöitä (”ministeriöiden substanssiliimaa”) ja siilorajoista piittaamattomia kokonaisuuksien hahmottajia. Koska kehittäjät innostuvat helposti uusista asioista, ovat he hyviä käynnistämään erilaisia asioita ja innostamaan myös muita mukaan. Toimeenpanossa kehittäjät eivät aina ole parhaimmillaan, eikä heitä toteutuksen vaiheessa välttämättä enää tarvita, siihen tarvitaan muita. Juuri käynnistäjän rooliin liittyen kehittäjältä vaaditaan hyvää itsetuntoa ja aika usein myös kykyä antaa glooria niille, jotka saattavat asiat konkreettiseen, käytäntöön vietävään muotoon. Kehittäjä on usein utelias monenlaisille asioille, mikä näkyy haluna ”tunkea mukaan” kaikkeen mahdolliseen. Kehittäjä saa ”kicksinsä” juuri siitä, että voi olla mukana tekemässä mahdollisimman erilaisia asioita. Kehittäjä nauttii vapaudesta ja ahdistuu, jos hänet lokeroidaan vain johonkin tiettyyn lokeroon.

Lähtökohtana asiakkaat

Rakenteiden kehittämisessä hahmotetaan toiminta prosessien kokonaisuutena. Tällaisessa prosessien kautta hahmottamisessa lähtökohtana on asiakkaiden (olivatpa ne sitten sisäisiä tai ulkoisia) näkökulma ja se, että vaikuttavuus ilmenisi asiakkaiden tarpeiden täyttymisenä. Rakenteita uudistettaessa huomioidaan myös monimutkaiset keskinäisriippuvuudet ja se, miten toiminta-arkkitehtuuri ja tietoarkkitehtuurit tukevat toisiaan. Samalla mm. johdon kehittämisessä ja asenneilmastossa pyritään tuomaan esiin johtajien tärkeimpänä tehtävänä haasteellisuustasoltaan oikeanlaisten tehtävien rakentamista ja työnjakoa, joilla vahvistetaan ihmisten itsetuntoa, samalla pyrkien lisäämään henkilöstön onnistumisen mahdollisuuksiaan ja onnistumisen tunnetta. Yleensäkin henkilöstöön vaikuttavassa kehittämistyössä tulee kiinnittää huomioita toimintatapojen uudistamisessa ja havaintojen kohdistamisessa sellaisiin asioihin jotka vaikuttavat ihmisten mielialaan, motivaatioon, osaamiseen ja työtehoon. Työtehtävien osalta tulee kehittämistyössä korostaa myös työn hallittavuuden, haasteellisuuden, merkityksellisyyden ja mielekkyyden merkitystä.

Suunnittelusta kokeiluihin

Vaikka siis uuden kehittämistyön haasteet ovat laajat,  hieman paradoksaalisesti asioiden runsas kytkeytyminen ja mahdolliset sivuvaikutukset tarkoittavat sitä, että kattava ja kaiken selvittävä suunnittelu ei läheskään kaikissa asioissa ole mahdollista. Uudenlaista kehittämistä onkin vietävä eteenpäin pienimuotoisten, toivottavasti myös huonon skenaarion toteutuessa pieniä haittavaikutuksia tuottavien, kokeiluhankkeiden toteuttamisen kautta. Kun tällainen kokeilu onnistuu, laajennetaan toimintatapoja vaiheittain. Jos epäonnistutaan, otetaan siitä opiksi ja kehitetään uusi, entistä parempi tapa toimia.

Hallinnon historia innovaatiokulttuurin vastavoimana  

Byrokraattisella hallintokulttuurillamme on pitkät juuret. Politisoitumisen ohella 1960- ja 1970-luvut toivat virkakoneistoon hallintolegalistisen päävirtauksen rinnalle teknokratian. Hallintomme sai edustuksellisen byrokratian rinnalle teknobyrokratiaa. Tässä vaiheessa teknokratisoituminen oli kuitenkin vielä niukkaa eikä kyennyt haastamaan vallitsevaa juristien yleishallintotraditiota. Varsinaisesta managerialismista ei juurikaan voitu puhua. Eräissä virastoissa käynnistetty tavoitejohtaminen, jota valtionvarainministeriön suunnittelun ja laskentatoimen asiantuntijat yrittivät käynnistää hallinnon uutena ohjausjärjestelmänä, juurtui vain muutamaan virastoon (Temmes, 2008). Tyypillistä oli, että esim. teknologiaratkaisut pakottivat yksittäisiin uusiin toiminnan järjestelyihin, mikä usein hajautti ja eriytti eri virastojen toimintaa. 

Tällaista juristien johtamaa byrokratiaa on varsinkin Suomen valtiohallinnossa pidetty parhaana valtiohallinnon järjestämisperiaatteena. Verrattuna esim. muihin Pohjoismaihin ja Iso-Britanniaan suomalainen hallintojärjestelmä on muistuttanut enemmän eteläeurooppalaista ja saksalaista mallia. Byrokratiamallia on siis pidetty laillisen hallinnan puhtaimpana muotona ja hallinnon tehokkaimpana toimintaperiaatteena. Byrokratian vahvuutena on pidetty sen tiukasti sääntöihin sidottua toimintaa. Byrokratian perusperiaatteiden mukaan kaikki toiminta on sääntöihin sidottua, virkamiehet erikoistuvat tietylle suppeasti rajatulle alueelle, kaikki päätökset tehdään kirjallisina, kaikessa toiminnassa noudatetaan ehdotonta hierarkkisuuden periaatetta, virkamiesten puolueettomuutta ja hallinnon itsenäisyyttä korostetaan. Byrokraattinen ajattelu ei suosi ihmisten kyvykkyyden hyödyntämistä. (Weber 1968, 1978, Etzioni 1968).Byrokratiamallin sisällä toteutuu usein, vaikkakaan ei välttämättä, klassisen organisaatioteorian oletukset, eli: ihmiset eivät ponnistele ellei heitä tiukasti kontrolloida ja ohjata, organisaatio on ihmiskone, joka koostuu työntekijöistä vaihdettavina osina, jotka johtaja laittaa paikoilleen, työntekijöiden harkinnan ja joustavuuden kontrollointi ja rajoittaminen tehokkuuden ja vaikuttavuuden ehtona.

Byrokratian itsetarkoituksellisuudesta uuteen työn tekemisen moodiin

Kehittämistoiminta saa tavoitteet poliittiselta johdolta ja ylimmältä virkamiesjohdolta. Kehittämistoiminnassa pyritään hahmottamaan mistä olemme tulleet tähän, missä olemme nyt ja mihin olemme pian menossa. Ja näiden perusteella johdetaan toimintaa ja prosesseja (ei siis tavoitteita) niin että organisaatio voisi saavuttaa tavoitteet tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Eli kehittämisessä tulee ymmärtää historian ja organisaatiokulttuurin antamat mahdollisuudet ja sen asettamat reunaehdot sekä kytkeä tuo menneistä saavutuksista ja kokemuksista kumpuava organisaatiokulttuuri nykyiseen tilanteeseen ja lähitulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Byrokratian sisällä on helposti taipumusta muodostua ns. itsetarkoituksellisuuden asetelma. Näin voi käydä jopa silloin, kun tarkoituksena on alunperin ollut synnyttää työtä helpottavia toimintatapoja. Tilanteiden muuttuessa niistä voi tulla jopa mielekkään toiminnan esteitä ja jarruja. Organisaatioiden itsetarkoituksellisuuden asetelmaa pyritään ylläpitämään korostamalla organisaatioiden institutionaalista luonnetta. Silloin organisaation ylimmällä tasolla laaditaan tarpeettomia (just in case) asiakirjoja ja organisaation alemmilla tasoilla oman olemassaolon oikeutusta puolustetaan kehittämällä epävirallisia toimintatapoja, jolloin organisaation kommunikaatiokanavat täyttyvät tarpeettomasta näennäistiedosta ja työntekijät joutuvat käyttämään suurimman osan ajastaan organisaation tavoitteiden kannalta epätarkoituksenmukaisessa toiminnassa.

Kehittämisestä yhdessä oppimiseen

Kuten todettua muutospaineiden sykli ja tarve kehittää kykyä toimia verkostoissa on kiihtynyt ulkoisista tekijöistä johtuen. Uuteen muutossykliin ei voida vastata byrokraattisilla ja kaiken ennakoivalla suunnittelulla. Uuden työn rinnalla on muotoutumassa myös uusi kehittämistyö. Tuolle uudelle kehittämistyölle on tunnusomaista henkilöstön laaja osallistuminen toimintatapojen kehittämiseen, pyrkimys siirtyä virheistä oppimisesta (ns. yksikehäinen, single-loop –oppiminen) vaativampaan kaksikehäiseen (double-loop learning) oppimiseen. Kaksikehäinen oppiminen mahdollistaa syvällisen oppimisen sekä oletuksen olemassa olevien toimintamallien kyseenalaistamisesta.

Näennäistehokkuudesta vaikuttavuuteen

Organisaatioiden näennäistehokkuus on tila, jossa organisaation epäkohdista ei haluta raportoida ja organisaation tehotonta toimintaa pyritään suojaamaan organisaation kaikilla tasoilla ylläpitämällä sitä vaikutelmaa, että organisaatio on tehokkaampi kuin se todellisuudessa on. Kun näennäistehokkuuden asetelma jatkuu pitkään, organisaation ongelmat muuttuvat itsestäänselvyyksiksi, jolloin työntekijöiden ahdistusta ja turhautumista ei pidetä enää ongelmana, vaan ne ’ikään kuin hyväksytään’. Tällöin organisaatiossa vallitsevaa epämukavuuden tilaa pidetään yksilöiden ja ryhmien omien negatiivisten tuntemusten aikaansaamina (Markkula, 2011). Byrokraattisten organisaatioiden toiminnan kehittäminen estyy useimmiten siksi, että niissä keskitytään virheiden etsimiseen, jolloin työntekijöihin kiinnitetään huomiota vasta, kun tapahtuu virhe (Argyris 1990). Tehokkaissa organisaatioissa samoilla tai jopa pienemmillä resursseilla tehokkuutta pystytään lisäämään, mutta tehottomissa organisaatioissa resursseja tarvitaan jatkuvasti enemmän, sillä niiden tehottomasta toiminnasta aiheutuu koko ajan enemmän kustannuksia (Markkula, 2011).

Toisaalta tämän päivän organisaatioissa usein puhutaan ja käytännössä myös muokataan organisaatiorakenteita ja esim. virastojen toimitiloja ns. uuden työn ajattelun johtamana. Tällaisessa ”uudessa työssä” suorittamisen käsite on laajentunut. Siihen sisältyy lisääntyvässä määrin tiedon käsittelyä, sosiaalisia suhteita, estetiikkaa, kulttuurisia merkityksiä, tunteita, huolehtimista, hoivaamista. Se on aiempaa vähemmän ”miehistä”. Se on lähempänä sitä, mitä aiemmin tekivät yritysjohto ja sen välittömät avustajat (Julkunen, 2008).

Minkälaisia ovat uutta kehittämistyötä tekevät kehittäjät

Tuija Hytönen totesi henkilöstön kehittäjiin liittyvässä väitöskirjassaan (2002), että tällaisen kehittämisen asiantuntijuutta luonnehtii avoimuus ja jatkuva kehittyminen. Hän kuvaa, että henkilöstön kehittämistyötä ja sen asiantuntijuutta tulisi kuvata ja kehittää seuraavista lähtökohdista: 1) kehittämistyö edellyttää avoimuutta ja joustavuutta tavoitteenasettelussa ja toiminnassa, 2) se ankkuroituu myös kokemuksellisuuteen ja käytännöllisyyteen ja painottaa arkijärjen ja -kokemuksen hyödyntämistä, 3) muutos- ja oppimisprosessien ymmärtäminen on siinä keskeistä ja 4) sosiaalinen vuorovaikutus on työssä sekä keskeinen väline, osaamisalue että henkilöstön kehittäjälle tila rakentaa omaa asiantuntijuuttaan. Hytönen toteaa myös että kehittämisessä keskeistä on muutoksen ja ihmisten oppimisen ymmärtäminen.  Tämä väitöskirjan tutkimus paljasti myös, että muutosagenttiuteen ei liittynyt erityistä sankaruutta, vaan lähinnä kulisseissa puurtamista sekä muutosprosessien aiheuttaman ammatillisen ahdistuksen sietämistä ja muuntamista oppimiseksi.

Kehittäjä voi olla arjen ”sankari- puurtaja”,  tavallinen sitkastyyppi, joka vaikuttaa ja jaksaa, mutta jolla on palava sydän kehittämiseen ja halua vaikuttaa siihen, että työyhteisössä  asiat toimivat ja kanssaihmiset ovat  iloisia.  Tärkeää on miettiä, miten näitä osaavia ja taitavia kehittäjiä  ja muutosagentteja voitaisiin tukea ja kannustaa. Koska kehittäjän työ on organisaation hierarkiatasot ja substanssirajat läpäisevää  vaikuttamista, kyse on erityisasiantuntemukseen (mm. kehittämistyökalujen käyttö) perustuvasta johtamistehtävästä, joka helposti jää piiloon ja tunnistamatta.  Miten kehittäjän työtä voitaisiin tehdä enemmän näkyväksi ja samalla yhä enemmän normaaliksi moodiksi kaikkeen tekemiseen? 

Miten edetä konkreettisesti jo tämän syksyn aikana

Ministeriöissä aletaan jälleen kerran valmistella tulevaisuuskatsauksia. Olisiko nyt korkea aika kytkeä toisiamme enemmän yhteen, niin ministeiöinä kuin yksilöinä ja etsiä yhdessä ratkaisuja hallinnolliset rajat ylittäviin haasteisiin ja ongelmiin? Valmistelu voitaisiin käynnistää niin, että eri ministeröissä työskentelevät asiantuntijat omaehtoisesti ilmoittautuisivat mukaan sen teeman työstämiseen, jonka tuntisivat kaikkein kiinnostavimmaksi ja johon heillä olisi mielestään eniten annettavaa. Valtioneuvoston kanslia prosessin omistajana voisi nimetä teemat KP-kokouksessa käytävän keskustelun sekä esim. tulevaisuusselonteossa esitettyjen linjausten pohjalta. Ryhmät valmistelisivat teemoja hyödyntäen sekä sähköisiä alustoja että fyysisiä kohtaamisia. Kehittäjät toimisivat luontevasti erilaisten ihmisten ja monenlaisten näkemysten yhdistäjinä. Viime kädessä hyödyn korjaisivat hallinnon ulkopuoliset tahot: kansalaiset, yritykset ja yhteisöt.

Virpi Einola-Pekkinen, kehittämispäällikkö VM, Kari Laine, kehittämisneuvos SM, Leena Kononen, kehittämispäällikkö OKM, Anne Ahonen, lähetystöneuvos UM, Ruut Pylvänäinen, kehittämispäällikkö OKM

Muutosagenttiverkosto uuteen innostavan valtioneuvoston rakentajana

Ministeriöiden yhteinen, kaikille avoin muutosagenttiverkosto on toiminut viime keväästä lähtien yhteisen mission ,”Suomi ensin – sitten vasta oma ministeriö / toimiala”,  puolesta. Verkosto on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat olla luomassa valtioneuvostoon uutta virkamieskulttuuria tässä ja nyt!

Muutosagenttiverkosto on eräänlainen suoran toiminnan joukko-osasto. Siis positiivisesti. Meitä yhdistää ”kokeillaan rohkeasti uutta” –asenne, uteliaisuus sekä tarve kyseenalaistaa olemassa olevia rakenteita ja toimintatapoja. Jos pelkäämme epäonnistumista, pelataan varman päälle eikä synnytetä uutta. Sen vuoksi haluamme ylittää kaikenlaisia rajoja. Niin fyysisiä, mentaaleja, professionaalisia kuin hallinnollisia) ja rakentaa uusia siltoja erilaisten ihmisten ja asioiden välille. Kun emme tarkastella asioita liian kapea-alaisesti, jää tilaa myös uuden luomiselle.

Uskomme, että todella uudet ratkaisut syntyvät rajapinnoissa ja vanhojen, totuttujenkin asioiden uudenlaisessa yhdistämisessä. Uskomme, että koko julkishallinto on suurten muutosten edessä. Ministeriöt ovat avainasemassa muutoksen aikaansaamisessa. Resursseja emme saa lisää, pikemminkin päinvastoin. Samaan aikaan ongelmat, joita ratkomme käyvät yhä monimutkaisemmiksi, ennakoimattomammiksi ja pirullisemmiksi. Tarvitsemme toisillamme olevaa tietoa ja osaamista!

Suuri muutos ei tapahdu kestävästi ilman pieniä päänavauksia. Yhteisissä tapaamisissa olemme listanneet tärkeinä pitämiämme asioita mm. seuraavasti:

  • Valmistellaan asioita ilmiölähtöisesti, ei hallinnollisista rakenteista käsin
  • Poistetaan esteitä: Taklataan tekosyy kerrallaan
  • Tiedon panttaamisesta ja yksin puurtamisen sankarikultista jakamisen kulttuuriin
  • Liiasta suunnittelu-uskovaisuudesta ja virheiden tekemisen pelosta kokeilukulttuuriin
  • Hyödynnetään joukkojen viisaus ja verkostojen voima
  • Kontrollista ja hierarkioista piilevän luovuuden vapauttavaan ja vastuuta jakavaan johtamiskulttuurin
  • Otetaan käyttöön moderneja työtapoja ja –välineitä: digitaalisen läsnätyön ideologia
  • Arvostetaan toinen toisiamme ja sallitaan se, että olemme yksilöinä erilaisia

Haluamme kulkea kohti

  1. Antamisen kulttuuria
  2. ”Sen saat, mistä luovut”
  3. Eroon ahdistavasta hankepaljoudesta
  4. Tiedon yhteistä tulkintaa ja hyödyntämistä
  5. Yhdessä tekemistä
  6. Moninaisuuden ja eri mieltä olemisen sallivaa kulttuuria
  7. Rikastuttavalla dialogilla ja älyllisellä ristiinpölytyksellä mahdollistetaan rajapinnoissa syntyvät innovaatiot
  8. Fiksuja, moderneja työtapoja
  9. Mielekkäiksi koetuilla työtavoilla varmistetaan paras mahdollinen työtulos

Uskomme, että voisimme saada vielä paljon enemmän aikaan, jos mahdollistamme ja luomme kannusteita ministeriöissä olevan osaamisen yhdistämisen ”Team Finland –hengessä” Suomen hyväksi. Näin ministeriöille osoitetuilla verovaroilla saadaan myös kokonaisvaikuttavuudeltaan parempia tuloksia aikaan.

Todellinen muutos lähtee alhaalta. Se tarvitsee onnistuakseen kuitenkin myös vahvan tuen johdolta. Kansliapäälliköt ovat antaneet tukensa muutosagenttiverkoston toiminnalle todeten, että se on juuri sellaista yhdessä tekemistä, jota ministeriöiden välille tarvitaan. Olli-Pekka Heinonen on vahvana sparraajana ollut ikään kuin kummisetä koko verkostolle.

Ryhmä synnyttää itse itsensä. Verkosto elää vain sen jäsenten voimalla. Muutosagenttiverkosto on osoittanut tarpeellisuutensa. Jos haluat mukaan postituslistalle, ilmianna itsesi :-). Voit myös vinkata kollegastasi, jossa on mielestäsi muutosagenttiainesta. Tehdään yhdessä valtioneuvostosta entistä tuloksellisempi, yhdessä tekevämpi ja samalla myös mielekkäämpi työpaikka!

Yhteistyöterveisin,

Virpi Einola-Pekkinen
virpi.einola-pekkinen@vm.fi